Suunnittelemme pihasi toiveittesi mukaan

Joskus vain pihan yksi osa kaipaa uudistusta ja joskus koko piha rakennetaan alusta asti uudelleen. Kuuntelemme, suunnittelemme ja toteutamme suunnitelmat toiveiden pohjalta. 

Vanhan pihan kartoitus

Vanhan pihan kunnostaminen aloitetaan sillä, että kartoitetaan säästettävät ja muutosta vaativat alueet sekä pihan kasvit. Joskus piha selkeytyy vain vanhoja kasveja siirtelemällä ja kasvillisuusalueita yhdistelemällä ja jonkun osan kunnostamisella.

Pihasuunnitelman tekeminen

Monissa kaupungeissa uusiin rakennuskohteisiin vaaditaan pihasuunnitelma, hulevesisuunnitelma sekä pinnantasaussuunnitelma. Saat nämä kaikki pihaan liittyvät asiakirjat meiltä. Rakentamiskuluissa voi säästää tontin koosta riippuen mm. maamassojen hyödyntämisellä jos ja kun pihasuunnitelma on valmiina ennen rakentamisen aloittamista.

Kaunis puutarha, josta voit nauttia

Tavoite pihan kunnostamisella on saada  asiakkaan tarpeisiin juuri oikeanlainen ja kaunis piha. Pihan hoito helpottuu, kun on valittu oikeat kasvit oikeaan paikkaan ja puutarhasta voi nauttia ympäri vuoden.

"Pihan suunnittelu on aina yhteistyötä asiakkaan ja suunnittelijan välillä"

Näin suunnittelu etenee

Tutustuminen pihaan ja sen käyttäjiin

Tulemme paikanpäälle ja kuuntelemme asukkaiden toiveita, jonka pohjalta lähdetään suunnitelmaa toteuttamaan. 

Toiveiden pohjalta luonnostelu

Toiveiden pohjalta tehdään luonnossuunnitelma, jota asukkaat voivat kommentoida.

Suunnitelman viimeistely

Muutosten ja tarkempien kasvivalintojen jälkeen tehdään lopullinen suunnitelma.

Riippuen siitä, kuka pihan muutostyöt ja rakentamisen toteuttaa, voidaan tehdä myös työselostukset ja määrälaskenta tarpeiden mukaan.

Ota yhteyttä

SeamGarden Oy

Heli Laakkonen
Puh. 040 581 3322
heli.laakkonen@seamgarden.fi

Luotettava viheralan ammattilainen